Työkaluselvityksen kuulumisia
heinäkuu 16, 2007 oopee
Evaluointi kierros sen kuin jatkuu. Kommentoin tähän vähän työkaluja jotka ovat olleet työnalla…
Tämä näytti olevan aika pitkälti sulautettuihin suuntautunut työkalu. Se käytää matlabia mallintamaan ja ajamaan kaiken laskennan. Näyttäis että sillä voi mallintaa jopa rautaa. Mistään ohjeesta ei kuitenkaan selvinnyt käytettävyyden kannalta oleellisinta seikkaa, eli kuinka testit ajetaan oikeasti. Odottellaan jospa tuotetuki vastaisi sähköpostiin.
Tässä työkalussa on erittäin mukavan oloinen mallinnustyökalu. Itse testityökalu jää vähän heppoisen oloiseksi. Parasta työkalussa on asynkronisten syötteiden lisääminen. Kyllä tällä näyttäisi saavan aikaan ihan kelvollista mallipohjaista testausta, täytynee kuitenkin vielä vähän syventyä.
Tämän ranskalaisen työkalun mainokset lupaavat melkein kuun taivaalta, toisin näyttäisi olevan itse työkalun kanssa. Perjantaina näin siitä esityksen, ja ainakaan siinä ei tullut esille mitään mikä olisi varsinaista mallipohjaista testausta. Ihmeellistä sinänsä sillä Leirioksen kaverit ovat kirjoittaneet mainion kirjan aiheesta, mutta työkalu ei ole samaa tasoa. Evaluointi lisenssiä ei ole kuulemma mahdollista saada mitenkään päin. Sain kuitenkin käyttöohjeet, ja toivon että niistä saa tarpeeksi tietoa.


